Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kuusamoon ja Pudasjärvelle tulvavaroitukset, muualla maassa ei tulvan vaaraa – runsaslumisen talven jäljiltä vedenkorkeus on useissa järvissä keskimääräistä korkeampi

Pohjois-Pohjanmaalle Kuusamoon ja Pudasjärvelle on viikonloppuna annettu tulvavaroitukset, kerrotaan Ilmatieteen laitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen Tulvakeskus-palvelussa.

Molemmilla paikkakunnilla joet voivat tulvia pelloille ja katkaista paikallisteitä. Kuusamossa varoitus on voimassa ensi keskiviikkoon asti. Pudasjärvellä varoitus päättyy tänään.

Pääosin järvet ovat Pohjois-Pohjanmaalla jo saavuttaneet tulvahuippunsa.

Maan itä- ja keskiosissa vesitilanne on tavanomainen. Läntisessä ja eteläisessä Suomessa taas on vähävetistä.

Lapissa sään lämmettyä lumen sulaminen on voimistunut ja virtaamat ovat lähteneet kasvuun viikonlopun aikana. Pinnat ovat kääntyneet nousuun esimerkiksi Muoniojoella, Tenojoella, Ivalojoella ja Ounasjoen latvoilla.

Vedenkorkeudet jatkavat edelleen nousuaan osassa järvistä maan keski- ja itäosissa. Runsaslumisen talven takia kevään ja alkukesän vedenkorkeudet ovat tänä vuonna useissa Kymijoen ja Vuoksen vesistön järvissä keskimääräistä korkeampia.

Pirkanmaan suurten järvien vedenpinnat eivät enää juurikaan nouse, mutta pysyvät korkealla pitkään.