EU-instituutiot saavuttivat sovun yleislaturin käyttöönotosta – yhteiseksi standardiksi usb-c

EU-instituutiot ovat saavuttaneet poliittisen sovun yleislaturin käyttöönotosta. EU:ssa yhteiseksi standardiksi monien elektronisten laitteiden lataukseen on tulossa usb-c-liitäntä.

Säädöksellä pyritään helpottamaan kuluttajien elämää ja vähentämään elektroniikkajätettä.

Komissio esitti viime syksynä, että usb-c-liitäntä pitäisi ottaa käyttöön kaikissa älypuhelimissa, tableteissa, kameroissa, kuulokkeissa, kannettavissa kaiuttimissa ja käsikonsoleissa.

EU-parlamentin mukaan vaatimuksia pitää soveltaa aikanaan myös kannettaviin tietokoneisiin, mutta siirtymäaika siihen on pitkä, yli kolme vuotta.

Jatkossa jokaisen uuden laitteen yhteydessä ei enää välttämättä myytäisi uutta laturia, koska vanha laturi olisi nykyistä todennäköisemmin yhteensopiva myös uuden laitteen kanssa. Käytännössä kuluttaja saisi valita, ostaako uuden laitteensa laturin kanssa vai ei. EU-parlamentti laskee, että näin ollen kuluttajilta voisi säästyä yhteensä jopa 250 miljoonaa euroa vuodessa.

Tarkoitus on myös harmonisoida laitteiden pikalatausteknologiaa. Näin käyttäjät voisivat ladata laitteitaan samalla nopeudella millä tahansa sopivalla laturilla.

Sisämarkkinakomissaari Thierry Breton kommentoi sopua tviittaamalla, että EU:n yleinen etu on voittanut.

Neuvottelutulos pitää vielä hyväksyä jäsenmaita edustavassa neuvostossa sekä EU-parlamentissa.

Latausratkaisujen yhtenäistäminen ei ole onnistunut

Lainsäädännön päivittämistä on pidetty tarpeellisena, koska EU on yrittänyt jo vuosikausia kannustaa teknologiayhtiöitä yhdenmukaistamaan latausratkaisujaan, mutta vapaaehtoisilla keinoilla ei ole saavutettu haluttua tulosta.

Markkinoilla on edelleen useita erilaisia latausratkaisuja.

Esimerkiksi teknologiayhtiö Apple käyttää monissa mobiililaitteissaan kehittämäänsä Lightning-liitintä. Sen jotkin tuotteet latautuvat myös usb-c-liittimellä.

Apple on pitänyt EU:n tavoittelemaa siirtymää yleislaturiin tarpeettomana. Yhtiö on luonnehtinut jyrkän sääntelyn rajoittavan innovointia.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut