Kokoomuksen Orpo vaatii velkaantumisen pysäyttämistä

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo vaatii velkaantumisen pysäyttämistä. Orpo sanoi Kalajoen puoluekokouksessa pitämässään linjapuheessa, että holtiton velkaantuminen on uhka kasvulle, sillä se luo epäluottamusta Suomen talouden tulevaisuuteen.

Hän huomautti, ettei matalien korkojen aikaan pidä tuudittautua, ja esimerkiksi prosenttiyksikön nousu valtionlainojen korkoihin tarkoittaisi 1,5 miljardia euroa lisää valtion korkomenoihin.

– Se on enemmän kuin poliisin vuosibudjetti, Orpo sanoi.

"Kasvun kaava on yksinkertainen"

Orpo totesi myös, että hyvinvointiyhteiskuntaa pitää pitää yllä kestävällä talouskasvulla. Kasvun kaava on hänen mukaansa yksinkertainen ja se syntyy innovaatioista ja kasvuun nälkäisistä yrityksistä. Siksi pitää panostaa merkittävästi tutkimukseen ja kehitykseen sekä huolehtia Suomen yrittäjäystävällisyydestä.

– Verotus on oikeudenmukaista ja kannustavaa, avoimiin työpaikkoihin löytyy osaavaa työvoimaa, infra on kunnossa ja digitalisaation mahdollisuudet on hyödynnetty, Orpo maalaili.

Hän sanoi, että kokoomuksen tavoitteena on 10 000 uutta työllistävää yritystä vuoteen 2030 mennessä. Hän toisti myös lupauksen siitä, että kokoomus keventäisi työn ja eläkkeiden verotusta "työmiljardilla".

– Meidän tavoitteemme on oikeudenmukainen verotus. Suomen kokonaisveroasteen on laskettava, Orpo sanoi.

Orpo valittiin tänään jatkokaudelle kokoomuksen puheenjohtajana. Hänellä ei ollut vastaehdokkaita.

"Entistäkin motivoituneempi tehtävään"

Ensimmäisen kerran Orpo valittiin kokoomuksen puheenjohtajaksi kesällä 2016, eli hän aloittaa nyt neljännen kautensa. Koulutukseltaan Orpo on valtiotieteiden maisteri. Turkulainen Orpo on alun perin kotoisin Köyliöstä.

Esittäytyessään puoluekokoukselle ennen puheenjohtajavalintaa Orpo kertoi olevansa entistäkin motivoituneempi puheenjohtajan tehtävään. Orpo viittasi sairastumiseensa viime kesänä kuntavaalien jälkeen, jolloin hänellä havaittiin tukos sepelvaltimon sivusuonessa.

– Minä löysin sen pakollisen pysähdyksen aikana itsestäni vielä vahvemman palon hoitaa suomalaisten asioita ja johtaa kokoomusta, Orpo sanoi.

Varapuheenjohtajiksi hakee neljä ehdokasta

Puolueen varapuheenjohtajat valitaan huomenna. Tänään puoluekokouksen ohjelmassa on varapuheenjohtajien tentti.

Tällä hetkellä puolueen ensimmäinen varapuheenjohtaja on kansanedustaja Antti Häkkänen. Varapuheenjohtajistoon kuuluvat myös kansanedustaja Elina Valtonen (ent. Lepomäki) ja Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen. Kaikki hakevat jatkokautta. Puolueen varapuheenjohtajaksi hakee myös kansanedustaja Mia Laiho.

Vajaat kaksi vuotta sitten Porin puoluekokouksessa Häkkänen sai varapuheenjohtajavaalissa 539,8 ääntä ja Valtonen 527,2.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut