Britanniassa kuningatar Elisabet haudataan tänään valtiollisin menoin. Varhain iltapäivällä Suomen aikaa alkavat hautajaiset vietetään Westminster Abbey -kirkossa Lontoossa.
Ennen varsinaisia kirkonmenoja Elisabetin arkku kuljetetaan vaunusaatossa läheisestä Westminster Hall -rakennuksesta kohti kirkkoa. Elisabetin arkku oli esillä Westminster Hallissa viime viikon puolivälistä asti, ja hyvästejä jättäviä ihmisiä riitti useiden kilometrien mittaiseksi jonoksi asti.
Sunnuntai-iltana jonoon ei enää otettu uusia surijoita ja parlamentin alahuone kehotti kansaa seuraamaan jäähyväisten jättämistä livelähetysten kautta, jos he eivät olleet ehtineet liittyä jonoon.
Sunnuntaina illasta maassa pidettiin myös minuutin hiljainen hetki kuningattaren muistoksi. Myöhemmin illalla manttelinperijä kuningas Charles kiitti vielä kansaa tuesta kuningasperheen surun keskellä.
– Valmistautuessamme jättämään viimeiset jäähyväisemme, halusin käyttää tämän tilaisuuden sanoakseni kiitos kaikille niille lukuisille ihmisille, jotka ovat olleet tukena ja lohtuna perheelleni sekä itselleni tänä surun hetkenä, kuningas sanoi tiedotteessa.
Hautajaisiin odotetaan yli 2 000 vierasta
Elisabetin arkku kuljetetaan Westminster Abbeyyn samalla kuljetusvaunulla, jota käytettiin ensimmäisen kerran kuningatar Victorian hautajaisissa vuonna 1901. Vaunusaatossa arkun perässä kulkevat Elisabetin perillinen, Charles ja muut kuninkaallisen perheen jäsenet.
Hautajaiset alkavat Westminster Abbeyssa kello 13 Suomen aikaa. Hautajaisseremonia kestää noin tunnin ajan. Se päättyy kahden minuutin hiljaisuuteen, jota seuraa kansallislaulu.
Hautajaisiin odotetaan osallistuvan yli 2 000 vierasta. Kirkkoon odotetaan suurta joukkoa maailman kuninkaallisia ja muita johtajia. Myös Suomen presidentti Sauli Niinistö puolisoineen osallistuu hautajaisiin.
Viimeinen leposija puolison ja vanhempien vieressä
Seremonian jälkeen arkkusaatto jatkuu Buckinghamin palatsin vieressä olevalle Wellington Arch -riemukaarelle, mistä arkku kuljetetaan autolla Windsorin linnaan.
Linnan viereisessä Pyhän Yrjön kappelissa kuningattarelle viimeiset jäähyväisensä jättää kuninkaallisen perheen lisäksi noin 800 ihmistä, joihin lukeutuu muun muassa kuningattaren palvelusväki vuosien varrelta. Kappeli on myös kuningattaren viimeinen leposija. Elisabet lasketaan hautaan puolisonsa ja vanhempiensa viereen illalla puoli kymmeneltä Suomen aikaa. Hautaanlasku toimitetaan yksityisin menoin.
Kuningatar Elisabet kuoli syyskuun 8. päivänä 96-vuotiaana. 70-vuotisella valtakaudellaan hän on Britanniaa pisimpään hallinnut monarkki.