Englannin tuleva kuningas, 9-vuotias pikku prinssi George osallistuukin kuningatar Elisabetin hautajaisiin tänään maanantaina. George on toisena Britannian kruununperimysjärjestyksessä.
Britanniassa mietittiin aiemmin, osallistuvatko Walesin prinssi Williamin ja prinsessa Catherinen lapset hautajaisiin.
Elisabet oli Georgen isoisoäiti. Georgen isä William on kruununperimysjärjestyksessä ensimmäinen. Georgen isoisä Charles III nousi Britannian kuninkaaksi Elisabetin kuoltua.
Williamin keskimmäinen lapsi, 7-vuotias prinsessa Charlotte osallistuu myös siunaustilaisuuteen Westminister Abbeyssä. Hän on kolmas kruununperimysjärjestyksessä. Heidän pikkuveljensä Louis sen sijaan ei osallistu tilaisuuteen, kertoo esimerkiksi Independent.
Elisabetin siunaustilaisuuteen osallistuu noin 2000 ihmistä. Paikalle on kutsuttu lähinnä valtiojohtotason vieraita ja lähisukua. Suomesta hautajaisiin osallistuvat tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja hänen puolisonsa rouva Jenni Haukio.
Prinssi William on aiemmin kertonut, että hänen elämänsä raskaimpia kokemuksia oli osallistua äitinsä, prinsessa Dianan hautajaisiin ja kävellä saattueessa arkun perässä.
Williamin ja hänen veljensä Harryn äiti kuoli yllättäen liikenneonnettomuudessa prinssien ollessa pieniä lapsia. Elisabet kuoli 96-vuotiaana hallittuaan kansainyhteisöä yli 70 vuotta.
Britanniassa on arveltu myös, osallistuvatko kuningas Charles III nuoremman pojan Harryn lapset hautajaisiin. Harry asuu vaimonsa Meghanin kanssa Yhdysvalloissa, jonne parin lapset tiettävästi jäivät, eivätkä näin osallistu isoisoäitinsä hautajaisiin. Harry ja Meghan ovat muutenkin pyrkineet välttämään lastensa julkisuutta.
Uutissuomalainen seuraa hautajaisten etenemistä maanantaina.