Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kansalaisaloite hyökkäyssotaa käyvien maiden kansalaisten viisumikiellosta etenee eduskuntaan

Kansalaisaloite hyökkäyssotaa käyvien maiden kansalaisten viisumikiellosta etenee eduskuntaan. Aloite keräsi tarvittavat 50 000 kannattajaa tänään päivällä.

Heinäkuun lopulla tehdyssä aloitteessa vaaditaan, että hyökkäyssotaa käyvien maiden kansalaisten pääsy Suomeen estetään epäämällä uusien viisumien myöntäminen ja peruuttamalla jo myönnettyjä viisumeja. Aloitteen mukaan tästä voitaisiin poiketa harkitusti "vain humanitäärisistä ja niihin rinnastettavista syistä".

Esimerkkinä aloitteessa mainitaan Viron, Latvian ja Liettuan viisumikiellot Venäjän kansalaisille.

Kansalaisaloite on kerännyt allekirjoituksia vauhdilla syyskuun puolivälistä lähtien, kun Suomen venäläisille myöntämistä viisumeista on käyty laajaa julkista ja poliittista keskustelua.

Kansalaisaloitteen tiedotteen mukaan aloite aiotaan toimittaa eduskuntaan niin pian kuin mahdollista.

Vääntö viisumiasiasta sai viime viikon perjantaina uuden käänteen, kun ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) kertoi valtioneuvoston antavan Venäjän kansalaisten maahantulon rajoittamista koskevan periaatepäätöksen. Viranomaiset voivat sen perusteella estää kokonaan turismin perusteella Suomeen pyrkivien liikkumisen, ja myös olemassa olevien viisumien suhteen harkinta tehdään uudelleen.

Linjauksen teki tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan yhteiskokous eli niin sanottu tp-utva.

Päätös on tällä hetkellä valmistelussa. Haaviston mukaan venäläisten viisumeita koskevat rajoitukset voisivat astua voimaan tällä viikolla.