Hintojen kallistuminen jatkuu rajuna Turkissa.
Syyskuussa maan inflaatio nousi noin 83,5 prosenttiin vuodentakaiseen verrattuna maan virallisten tilastojen mukaan. Elokuuhun verrattuna hinnat kallistuivat runsaat kolme prosenttia.
Kuljetuskustannukset yli kaksinkertaistuivat viime vuodesta. Ruuan hinta lähes tuplaantui.
Myös maan valuutta jatkaa kriisitunnelmissa. Tuoreiden inflaatiolukujen julkistus sai valuutan arvon putoamaan alimmilleen dollariin nähden. Yhden Yhdysvaltain dollarin saaminen vaati maanantaina yli 18,5 Turkin liiraa.
Turkin keskuspankki kulkee vastavirtaan rahapolitiikan kansainväliseen trendiin nähden, sillä viime kuussa pankki laski ohjauskorkoaan prosenttiyksiköllä. Maan presidentti Recep Tayyip Erdogan on vaatinut ohjauskoron lisäpudotusta alle kymmenen prosentin vuoden loppuun mennessä.
Erdogan on korostanut maansa talouden kasvattamista ja vastustanut korkeaa korkotasoa. Vuoden aikana eri puolilla maailmaa nähtyjen koronnostojen tarkoituksena on hillitä hintojen nousua, mutta niiden odotetaan myös nakertavan talouskasvua.
Ohjauskoron nykytaso on 12 prosenttia, ja keskuspankilla on korkokokous kuun loppupuoliskolla.
--
Juttua korjattu klo 17.50. Yhden Yhdysvaltain dollarin saaminen vaati maanantaina yli 18,5 Turkin liiraa (aiemmin jutussa oli, että liiran saaminen vaati 18,5 Yhdysvaltain dollaria).