Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Viikonloppuna Etelä-Suomi voi saada ensilumen, huono energiasää paranee huomiseksi

Lauantaina ja sunnuntaina Etelä-Suomeen saatetaan saada ensilumi. Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Pinja Rauhamäki kertoo, että lauantaille näkyy pieniä lumisadesignaaleja. Sunnuntain aikana lumisadealue liikkuu etelästä kohti pohjoista.

Lauantaille odotetaan parin sentin lumikertymää, sunnuntaille kolmea–neljää senttiä.

Etelässä viikonloppu ja ensi viikon alku menevät pienessä pakkasessa, eli jos lunta tulee, se myös pysyy. Lapissa on vielä tänään ja perjantaina kovia pakkasia, jotka heikkenevät viikonloppuna.

Lapissa maan pinta on kylmä

Lapissa maan pintalämpötilat ovat hyvin kylmiä, jopa –24 astetta. Tunturissa on lämpimämpää. Meteorologi kertoo syyksi inversioilmiön.

– Normaalisti ilmakehässä lämpötila laskee, kun mennään ylöspäin. Kun muodostuu inversiokerros maan pintaan, ylöspäin mentäessä lämpötila nousee. Muodostuu ikään kuin kansi eikä tapahdu ilman sekoittumista, jolloin pintalämpötilat saattavat pudota, Pinja Rauhamäki sanoo.

Inversiotilanne heikkenee lauantaina.

Ilmatieteen laitos julkaisee maanantaisin ja torstaisin energiasääennusteen, joka kuvaa säätilan vaikutusta energian tuotantoon ja kulutukseen. Energiasää on torstaina huono heikon tuulen ja korkeapaineen vuoksi, mutta muuttuu tilapäisesti tavanomaiseksi perjantaina ja lauantaina tuulen voimistumisen myötä. Sunnuntaina ja alkuviikosta energiasää kääntyy jälleen huonoksi.