Vangittuna oleva Georgian ex-presidentti Mihail Saakashvili, 54, kertoi keskiviikkona ryhtyvänsä jälleen syömälakkoon, koska ei pystynyt osallistumaan oikeuden istuntoon videolinkin välityksellä sairaalasta. Asiasta kertoi hänen asianajajansa.
Vain tunteja myöhemmin Saakashvili kuitenkin perui lakkonsa europarlamentaarikkoryhmän pyynnöstä. Saakashvili perusteli päätöstään sillä, ettei hän halunnut antaa viranomaisille perusteita syyttää häntä itsetuhoisuudesta.
Saakashvili siirrettiin sairaalaan viime vuonna sen jälkeen, kun hän oli ollut 50 päivää syömälakossa protestoidakseen tuomiotaan vastaan. Lääkärien mukaan ex-presidentin henki on vaarassa, jos hän ei pääse asianmukaiseen hoitoon.
Saakashvilin lääkäriryhmän jäsenen mukaan ex-presidentti on laihtunut 40 kiloa kiinniottonsa jälkeen.
Keskiviikkona oikeudessa oli määrä käsitellä Saakashvilin asianajajien vaatimusta tuomion uudelleenarvioinnista, mutta videolinkkiä ei saatu toimimaan.
Saakashvili on tuomittu kuudeksi vuodeksi vankilaan, ja tuomio pantiin täytäntöön heti hänen palattuaan maanpaosta Georgiaan lokakuussa 2021. Muun muassa ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on pitänyt tuomiota poliittisena.