Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Laaja huumejuttu Oulussa toi 15:lle vankeustuomiot – poliisi arvioi takavarikoitujen huumeiden katukauppa-arvon jopa 2 miljoonaksi

Oulun käräjäoikeus on tuominnut 15 henkilöä vankeusrangaistuksiin laajassa huumejutussa. Päätekijä tuomittiin yhdeksän vuoden vankeuteen.

Poliisi on aiemmin arvioinut, että takavarikoitujen huumeiden arvo katukaupassa olisi ollut noin 1,5–2 miljoonaa euroa. Suurin yksittäinen takavarikko tehtiin viime kesäkuussa, kun poliisi löysi kotietsinnässä lähes sata kiloa erilaisia huumausaineita oululaisesta asunnosta.

Viime kevään ja alkukesän mittaan poliisi takavarikoi useita isoja huumausaine-eriä. Takavarikkoon päätyi hasista, amfetamiinia, kokaiinia ja ekstaasitabletteja.

Käräjäoikeus katsoi, että päätekijöiden Oulusta vuokraama asunto oli hankittu käyttöön pelkästään huumekauppaa varten ja asunto oli siten rikoksentekoväline. Oikeus määräsi tuomitut menettämään yhteensä 30 000 euroa asunnon arvioituna arvona.

Lisäksi oikeus määräsi rikoksella hankittuna hyötynä menetettäväksi yhteensä yli 200 000 euroa.

Osa tuomioista on ehdollisia

Pisimmän tuomion, yhdeksän vuotta vankeutta, sai Ali Haidar Mohammed Mohammed, 27. Hän syyllistyi käräjäoikeuden mukaan törkeään huumausainerikokseen, laittomaan tuontitavaraan ryhtymiseen sekä toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitoon. Alhassan Yusuf Abedalrazeq Mustafa, 32, tuomittiin kuuden vuoden ja 10 kuukauden vankeuteen törkeästä huumausainerikoksesta. Hussein Salad Hadi Al-Tamini, 24, sai kuusi vuotta vankeutta niin ikään törkeästä huumausainerikoksesta.

Käräjäoikeuden mukaan Mohammed, Al-Tamini ja Mustafa toimivat osana ulkomailta johdettua järjestäytynyttä rikollisryhmää. Tämä kovensi heidän tuomioitaan. Osa viestittelyryhmän jäsenistä on jäänyt tunnistamatta, oikeus toteaa.

Alexander Pavel Tapani Airaksinen, 26, tuomittiin kolmen vuoden ja yhdeksän kuukauden vankeuteen törkeästä huumausainerikoksesta ja ampuma-aserikoksesta. Ryan Rukeratabaro, 19, sai kaksi ja puoli vuotta vankeutta törkeästä ja perusmuotoisesta huumausainerikoksesta.

Lyhyemmistä vankeustuomioista osa on ehdollisia. Lisäksi kaksi henkilöä tuomittiin sakkoihin.

Poliisi on tutkinut rikoskokonaisuutta alkuvuodesta lähtien. Käräjäoikeudessa jutun käsittelyyn varattiin seitsemän istuntopäivää. Syytekohtia oli kaikkiaan parikymmentä, joista yhden käräjäoikeus hylkäsi.