Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vaalikone on nyt auki – löydä oma ehdokkaasi

Googlen emoyhtiön Alphabetin tulos jäi markkinoiden odotuksista, myös Apple tuotti pettymyksen

Teknologiajätti Googlen emoyhtiön Alphabetin liikevaihto ja tulos jäivät markkinoiden odotuksista viimeisellä vuosineljänneksellä.

Alphabetin tulos oli 13,6 miljardia dollaria eli noin 12,5 miljardia euroa, kun se oli vuotta aiemmin noin 20,6 miljardia dollaria.

Liikevaihto oli 76 miljardia dollaria eli noin 70 miljardia euroa, kun se vuotta aiemmin oli noin 75 miljardia dollaria.

Syyksi yhtiö kertoo mainosmyynnin vähentymisen. Mainosmyynti laski 63,1 miljardiin dollariin, joka kuitenkin oli analyytikkojen ennusteita parempi. Kyse oli vasta toisesta neljänneksen mainosmyynnin laskusta sitten Googlen listautumisen pörssiin vuonna 2004.

– On selvää, että makroekonominen ilmasto on muuttunut haasteellisemmaksi sen jälkeen, kun digitaalinen kulutus kiihtyi merkittävästi pandemian aikaan, toimitusjohtaja Sundar Pichai kertoi puhelussa analyytikoille.

Yhtiön osakkeen arvo syöksyi jälkimarkkinoilla jopa 6 prosenttia, mutta elpyi ja oli alkuyöstä Suomen aikaa noin prosentin pakkasen puolella.

Amazonin liikevaihto kasvoi

Samaan aikaan neljänneksen tuloksensa julkaisseen verkkokauppajätti Amazonin liikevaihto kasvoi viime vuoden viimeisellä neljänneksellä yhdeksän prosenttia vuoden takaisesta. Loka-joulukuun osavuosikatsauksessa yritys kertoi liikevaihdon olleen 149,2 miljardia dollaria, kun vuosi sitten se oli 137,4 miljardia.

Amazonin tulos loka-joulukuulta laski 0,3 miljardiin dollariin vuodentakaiseen 14,3 miljardiin verrattuna.

Myös koko viime vuoden liikevaihto kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna yhdeksällä prosentilla 514 miljardiin dollariin. Koko vuoden tulos kääntyi kuitenkin 2,7 miljardia dollaria tappion puolelle.

Amazon on kertonut viime kuukausina irtisanovansa toistakymmentätuhatta työntekijää. Marraskuussa Amazon ilmoitti noin 10 000 työntekijän irtisanomisesta. Tammikuussa kerrottiin uudesta noin 8 000 työntekijän irtisanomisesta.

Irtisanomisia on perusteltu talouden epävarmalla tilanteella.

Koronapandemian aikana Amazonin maailmanlaajuinen henkilöstömäärä nousi kaksinkertaiseksi, kun verkkokaupan volyymit kasvoivat hurjaa vauhtia.

Irtisanomiset ovat Amazonin suurimmat koko sen historian aikana.

Applen tulos jäi odotuksista, iPhone-myynti hidastui

Laitevalmistaja Applen tulos ja liikevaihto laskivat viime vuoden viimeisellä neljänneksellä. Lukuja painoivat yhtiön iPhone-lippulaivapuhelinten laskenut myynti.

Yhtiön liikevaihto loka–joulukuun ajalta oli 117,2 miljardia dollaria, eli noin 5 prosenttia vähemmän kuin edeltäneen vuoden vastaavalla jaksolla.

Tuotekategorioista iPhone-puhelinten myynti tuotti yhtiölle jaksolla 65,8 miljardia dollaria, kun edellisvuonna summa oli 71,6 miljardia.

Muista teknologiajäteistä poiketen Apple ei ole viime viikkoina ilmoittanut irtisanomisista. Kiinan koronarajoitukset olivat yhtiölle loppuvuodesta haitaksi.

Kiina on edelleen Applen iPhone-tuotannon päävalmistuspaikka. Kiinan tiukat koronarajoitukset joulua edeltävinä kuukausina rajoittivat yrityksen mahdollisuuksia tuoda syksyllä lanseerattua iPhone 14 -mallistoa joulumarkkinoille.

Maailmanlaajuisesti älypuhelinten kauppa myös väheni viime vuoden lopulla. Apple on markkina-arvoltaan maailman isoin yritys.