Kreikan historian tuhoisimman junaturman kuolonuhrien määrä on noussut 57:ään, Kreikan poliisi kertoo.
Matkustaja- ja tavarajuna törmäsivät myöhään tiistai-iltana pääkaupunki Ateenan ja Thessalonikin kaupungin välisellä rataosuudella, lähellä Larissan kaupunkia. Matkustajajunassa oli Hellenic Train -junayhtiön mukaan noin 350 ihmistä.
Pelastustyöntekijät jatkavat työskentelyä turmapaikalla, mutta eloonjääneiden löytymisen todennäköisyys heikkenee koko ajan. Useiden ihmisten uskotaan yhä olevan kateissa.
Poliisin edustajan mukaan on myös mahdollista, että joku on voinut olla junassa ilman, että hänen sukulaisensa ovat vielä ilmoittaneet häntä kadonneeksi.
Larissalaisen sairaalan kuolinsyyntutkija sanoi torstaina Kreikan valtiolliselle ERT-kanavalle, että yli kymmenen ihmistä olisi vielä kateissa, mukaan lukien kaksi kyproslaista.
– Aika ei ole puolellamme, sanoi pelastusviranomaisten edustaja uutistoimisto AFP:lle.
Maassa on julistettu kolmen päivän kansallinen suruaika.
"Traaginen inhimillinen virhe"
Kreikan pääministeri Kyriakos Mitsotakis kertoi eilen, että junaturman syynä oli inhimillinen virhe.
– Kaikki viittaa siihen, että tapahtuman syynä oli valitettavasti pääosin traaginen inhimillinen virhe, Mitsotakis sanoi televisiopuheessaan.
Hän vakuutti, että turman kaikki syyt selvitetään perin pohjin.
Paikalla olleet pelastajat ovat sanoneet, etteivät ole koskaan aiemmin olleet tekemisissä näin suuren katastrofin kanssa.
Kreikan poliisi otti eilen kiinni Larissan rautatieaseman asemapäällikön osana junaturman tutkimuksia. Asemapäällikön on määrä puhua syyttäjälle myöhemmin tänään ja selittää, miten matkustajajuna sai kulkea tavarajunan kanssa samalla raiteella useiden kilometrien ajan.
Kreikan hallituksen edustajan Yiannis Economoun mukaan asemapäällikkö on myöntänyt vastuunsa onnettomuudessa.
– Uskon, että vastuun, huolimattomuuden ja virheen on myöntänyt asemapäällikkö, hän sanoi toimittajille Ateenassa.
Uutistoimisto AFP:n mukaan 59-vuotiasta asemapäällikköä syytetään huolimattomuudesta aiheutuneesta henkirikoksesta. Jos asemapäällikkö tuomitaan syylliseksi, hän voi saada elinkautisen vankeusrangaistuksen.
Rataosuudella turvallisuuspuutteita
Asemapäällikön asianajajan mukaan hänen asiakkaansa on tunnustanut osittaisen vastuunsa törmäykseen. Hän kuitenkin painotti asiaan liittyvän muitakin tekijöitä.
– Asiakkaani on ottanut osansa vastuusta. Emme kuitenkaan saa keskittyä puuhun, kun sen takana on metsä, asianajaja Stefanos Pantzartzidis sanoi torstaina.
ERT on kertonut, että asemapäällikkö oli nimetty tehtäväänsä vain 40 päivää aiemmin, ja hän oli tätä ennen käynyt kolme kuukautta kestäneen harjoituskurssin.
Huono johtaminen, huono huolto ja vanhentuneet laitteet ovat olleet Kreikan reilun 2 500 kilometrin laajuisen rautatieverkoston vaivana jo vuosikymmenten ajan.
Ateenan ja Thessalonikin välisellä linjalla ei esimerkiksi ole saatu turvallisuusjärjestelmiä täysin automatisoitua. Raidealan ammattiliittojen mukaan turvallisuuspuutteet kyseisellä rataosuudella ovat olleet tiedossa jo vuosia.
Liikenneministeri erosi, seuraaja pyysi anteeksi uhrien läheisiltä
Hallitusta edustavan Yiannis Economoun mukaan tapahtumien seurauksena aiotaan tehdä tutkinta, jossa selvitetään kroonisia viivästyksiä rautatietöiden toteuttamisessa, julkisen sektorin ongelmien aiheuttamia viivästyksiä sekä vuosikymmenten epäonnistumisia.
Kreikan liikenneministeri jätti eroanomuksensa vain tunteja junaturman jälkeen. Tänään nimetty uusi ministeri pyysi anteeksi uhrien läheisiltä.
– Haluan sanoa katsoessani näitä ihmisiä suoraan silmiin, että asiasta tehdään selvitys ja kaikki esitetään Kreikan kansalaisille, uusi liikenneministeri Giorgos Gerapetritis sanoi.
"Onnettomuus oli vain ajan kysymys"
Vihaiset mielenosoittajat olivat keskiviikkoiltana kokoontuneena Hellenic Trainin Ateenan toimipisteen eteen. Poliisi käytti kyynelkaasua hajaannuttaakseen mielenosoittajat, jotka olivat heittäneet junayhtiön rakennusta kivillä.
Mielenosoittajia oli kokoontunut aiemmin yhteen myös Larissassa järjestettyyn muistotilaisuuteen.
Kyproslainen lääketieteen opiskelija Nikos Savva arvioi uutistoimisto AFP:lle, että onnettomuus oli vain ajan kysymys.
– Junaverkosto näytti ongelmalliselta, hän sanoi ja kuvaili henkilökunnan olleen uupunutta ja alipalkattua.
Kreikan valtio-omisteinen rautatieyhtiö Trainose yksityistettiin viisi vuotta sitten ja myytiin Ferrovie Dello Stato Italianelle, jonka jälkeen Trainosesta tuli Hellenic Train.
---
Korjattu aiempaa uutista: AFP kertoi aiemmin, että ainakin 56 ihmistä olisi kadoksissa, mutta poisti sittemmin tiedon.