Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kreikan tuhoisasta junaturmasta uusia syytteitä

Kreikassa on nostettu syytteet kolmea rautatievirkailijaa vastaan viime viikon tuhoisasta junaturmasta, kertoo oikeuslähde.

Yhtä virkailijoiden esimiestä ja kahta asemapäällikköä epäillään kuoleman- ja vammantuottamuksista sekä rautatieliikenteeseen liittyvistä rikkeistä.

Jo aikaisemmin oli nostettu syytteet lähellä onnettomuuspaikkaa sijaitsevan Larissan aseman asemapäällikköä vastaan. Hänen epäillään ohjanneen onnettomuusjunat samalle raiteelle.

Virkailijoiden esimies, joka oli vastuussa työvuoroista, pani kokemattoman asemapäällikön yksin yövuoroon vilkkaana loma-aikana. Kahden nyt syytteeseen joutuneen asemapäällikön taas epäillään lähteneen töistä ennen vuoronsa päättymistä.

Kaikki kolme asemapäällikköä voivat pahimmassa tapauksessa saada elinkautisen.

Kreikan pääministeri Kyriakos Mitsotakis lupasi ensimmäisessä onnettomuuden jälkeisessä hallituksen istunnossa torstaina, että turman tutkinta tulee olemaan täysin läpinäkyvä, jotta kaikki virheet paljastuvat. Hän vakuutti myös, että rautateiden ongelmiin puututaan välittömästi.

Kymmenettuhannet mukana mielenilmauksissa

Yli 50 000 ihmistä otti keskiviikkona osaa junaturman vuoksi järjestettyihin mielenosoituksiin ympäri Kreikkaa, ja lisäksi tuhannet työntekijät marssivat protestiksi ulos työpaikoiltaan.

Mielenosoitukset yltyivät paikoitellen rajuiksi yhteenotoiksi poliisien ja mielenosoittajien välillä.

Ainakin 57 ihmistä sai surmansa viikko sitten tiistaina, kun matkustajajuna ja tavarajuna törmäsivät Ateenan ja Thessalonikin välisellä rataosuudella lähellä Larissan kaupunkia. Viime päivien protesteissa mielenosoittajat ovat syyttäneet turmasta viranomaisten ja rautatieyhtiön piittaamattomuutta. Junaturma oli Kreikan historian pahin.

Junassa on kerrottu olleen noin 350 ihmistä, joista monet olivat nuoria opiskelijoita.