Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Siivoojia ja kiinteistönhoitajia koskevan työriidan sovittelu jatkuu tänään, ilmassa lakonuhka

Siivoojia ja kiinteistönhoitajia koskevan työriidan sovittelu jatkuu tänään. Työriidan osapuolet ovat Palvelualojen ammattiliitto PAM ja Kiinteistötyönantajat.

PAM on antanut lakkovaroituksen tälle viikolle. Lakko alkaisi torstaina ja kestäisi kolme vuorokautta. Lakon piiriin kuuluisi noin 27 000 työntekijää 18 yrityksessä. Aiemmin PAMilla on ollut kiinteistöpalvelualalla kaksi lakkoa, joista viimeisin päättyi perjantaina.

Uusi lakko koskisi esimerkiksi ISS Palveluita, L&T Kiinteistöhuoltoa, L&T Siivousta sekä SOL Palveluita, kerrotaan PAMin verkkosivuilla.

Lakon ulkopuolelle rajataan esimerkiksi leikkaussalisiivous.

PAMin mukaan lakko koskee myös vuokratyötä ja osa-aikatyötä.