Tuffi tekee omannäköisiään ja kansainvälisiä elokuvia – nuori yhtiö haastaa alan ja tarinoiden vanhat rakenteet

Seurapeli-elokuvassa näyttelee muun muassa Laura Birn. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA
STT

STT

Tuffi Films on kymmenvuotias tuotantoyhtiö, joka on valmistanut tähän mennessä kolme pitkää näytelmäelokuvaa. Niistä tuorein, Jenni Toivoniemen ohjaama Seurapeli, tulee Suomessa elokuvateattereihin elokuussa.

Seurapeli, jossa näyttelevät Laura Birn, Emmi Parviainen ja Eero Milonoff, sai maailmanensi-iltansa viime viikolla Göteborgin elokuvajuhlilla. Se oli ainoa suomalaiselokuva Pohjoismaisessa kilpasarjassa.

Göteborgissa sai kansainvälisen ensi-iltansa myös Tuffin Tottumiskysymys. Kummankin elokuvan yleisövastaanotto oli erinomainen.

– Jos tekee sitä, mitä haluaisi itse nähdä, ei voi mennä kovin pieleen, sanoo tuottaja Elli Toivoniemi.

Seurapeli on poikkeuksellinen suomalainen elokuva: se tuntuu hengittävän juuri tässä ajassa. Elokuva seuraa mökkiviikonloppua saaristossa. Kipuilevat, vielä yli kolmikymppisinä jatkettua nuoruutta elävät hahmot ovat uskottavia ja ärsyttäviäkin.

Syksyllä selviää, onko elokuvasta laajemmin sukupolvikokemukseksi esimerkiksi Täältä tullaan elämän ja Levottomien tapaan.

– Haluamme tehdä juttuja, joissa näkyy elämän ja ihmisten monimuotoisuus, sanoo tuottaja Venla Hellstedt.

– Tärkeintä on, että elokuvat ovat korkealaatuisia ja kansainvälisesti kiinnostavia.

Naiset ohjaksissa

Tuffin läpimurto tapahtui viimeistään 2014. Selma Vilhusen ohjaama Pitääkö mun kaikki hoitaa eteni lyhytelokuvan Oscar-ehdokkaaksi. Se oli ensimmäinen suomalainen Oscar-ehdokas sitten Aki Kaurismäen elokuvan Mies vailla menneisyyttä. Tuffi on tuottanut Vilhuselta kansainvälisesti palkitun Hölmön nuoren sydämen sekä dokumentin Hobbyhorse Revolution.

Pian nähdään Tuffin ensimmäinen televisiosarja. Vilhusen ja Kirsikka Saaren ohjaama Paras vuosi ikinä tulee C More -palveluun huhtikuussa.

Juuri nyt Ylen Areenassa katsojia kerää yhdentoista Tuffin lyhytelokuvan sarja Yksittäistapaus.

– Yleltä kerrottiin, että Yksittäistapaus on saavuttanut katsojatavoitteet alle viikossa, Elli Toivoniemi kertoo.

Yksittäistapaus-lyhytelokuvista rakennettu Tottumiskysymys taas teki Jussi-palkintojen historiaa. Sen saamat ohjauksen ja käsikirjoituksen ehdokkuudet menivät ensimmäistä kertaa yhteisesti peräti seitsemälle elokuvantekijälle.

Kaikki Tuffin tähänastiset tuotannot ovat naisten ohjaamia ja kirjoittamia.

– Nyt meillä on dokumenttielokuvahanke, jossa on miesohjaaja. Emme syrji, tuottaja Venla Hellstedt sanoo.

Tuffin omistavat sen perustajat, Jenni ja veljentytär Elli Toivoniemi, Saari, Vilhunen sekä Hellstedt, joka tuli viidenneksi osakkaaksi neljä vuotta sitten.

Elokuvaa myös lapsille

Tampereen elokuvajuhlille on kutsuttu kolme Tuffin tuotantoa. Niistä dokumentti Orkesterin edessä tulee nyt perjantaina myös valkokangaslevitykseen. Sen on ohjannut Anna-Karin Grönroos. Dokumentissa Sibelius-Akatemian kapellimestariopiskelijoista seurataan myös Atso Almilaa ja Susanna Mälkkiä.

Vuoden 2021 alussa valmistuu Tuffin ensimmäinen perhe-elokuva Sihja. Keijusta ja ujosta pojasta kertovan elokuvan on ohjannut Marja Pyykkö. Nyt tehdään tehostetöitä, jotka ovat fantasiaelokuvalle tyypillisen tapaan runsaat. Sihja on suomalais-norjalais-hollantilainen yhteistuotanto.

– On tärkeää tehdä elokuvaa, joka tavoittaa myös lapsia ja nuoria. Jos he eivät totu omankieliseen sisältöön, heille kelpaa vain Hollywood, Hellstedt sanoo.

– Eri yleisöjä tavoittaa, kun tekee heitä kiinnostavaa elokuvaa. On ollut ilo huomata Teräsleidien menestys, vaikkei se olekaan meidän elokuvamme.

- - - - -

Korjattu uutista klo 15.30: Jutussa mainitun elokuvan nimi on Tottumiskysymys, ei Tottumiskysymyksiä.

Korjattu uutista klo 21.10: Yhdentoista (ei 10:n) lyhytelokuvan sarja on Yksittäistapaus (ei Yksittäistapauksia).

Kommentoi

Palvelut