Pohjois-Korea jatkoi asetestejään – ydinaseneuvottelut USA:n kanssa jäissä jo vuoden

Pohjois-Korea on ilmoittanut, ettei se aio enää pidättäytyä mannertenvälisten ohjusten kokeista. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Pohjois-Korea on jatkanut asetestien tekemistä muutaman kuukauden tauon jälkeen. Etelä-Korean puolustusvoimat kertoi maanantaina, että Pohjois-Korea ampui kaksi ammusta maan itärannikolta merelle päin.

Etelä-Korea arvioi, että kyseessä olivat lyhyen matkan ballistiset ohjukset.

Asetestit ovat Pohjois-Korean ensimmäiset tämän vuoden aikana. Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un sanoi joulukuussa, ettei maa aio enää noudattaa sitoumustaan pidättäytyä mannertenvälisten ohjusten kokeista. Pohjois-Korea teki loppuvuoden aikana useita lyhyen kantaman aseiden laukaisuja.

Ydinaseneuvottelut Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean välillä ovat olleet umpikujassa vuoden ajan. Pohjois-Korea on vaatinut Yhdysvalloilta lievennystä talouspakotteisiin ja uhannut uusilla ohjuskokeilla.

Sekä Etelä-Korea että Japani ilmaisivat huolensa Pohjois-Korean asetesteistä.

Kommentoi

Palvelut