Punkkikausi on alkanut – havainnot lisääntyneet huomattavasti viimeisen kuukauden aikana 15.5.2022 16:21
Tutkija: Etelä- ja Länsi-Suomen jokien tulvahuippu vaikuttaisi olevan ohi – järvet jatkavat nousuaan 25.4.2022 14:35
Kuutti löytyi metsästä Kokkolassa – "Kuutteja on ollut oikeastaan nyt vähän kaikkialla, minne ne eivät kuuluisi" 16.4.2022 11:00
Näissä kunnissa ahkerimmat lottoajat – Kustavissa hävittiin Lottoon viime vuonna 78 euroa asukasta kohti 12.4.2022 5:00
Korona on venyttänyt kiireettömän erikoissairaanhoidon jonoja Suomessa – jonottajia joulukuussa 17 000 enemmän kuin vuotta aiemmin 17.2.2022 9:23
Uutissuomalainen: Kymmenen sairaanhoitopiiriä haluaa säilyttää koronan yleisvaarallisten tartuntatautien listalla 9.2.2022 9:51
Sairaanhoitopiireiltä tyrmäys koululaisten säännölliselle kotitestaukselle: "Valtion päätöstä ostaa usealla miljoonalla eurolla koronapikatestejä pidän hätiköitynä" 5.2.2022 7:50
Uutissuomalaisen selvitys | Kuudella keskuskaupungilla enemmistö omassa aluevaltuustossaan – väkiluvun perusteella näin olisi voinut käydä useammallakin alueella 25.1.2022 18:52 51 kuntaa jäi ilman aluevaltuustopaikkaa – eniten näitä kuntia on Pirkanmaalla, Keski-Suomessa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa 24.1.2022 13:56
51 kuntaa jäi ilman aluevaltuustopaikkaa – eniten näitä kuntia on Pirkanmaalla, Keski-Suomessa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa 24.1.2022 13:56
Äänestysinto painui pilkotulla Uudellamaalla – Kokkola oli suurin kaupunki, jossa äänestysprosentti ylitti 50:n haamurajan 24.1.2022 16:59
51 kuntaa jäi ilman aluevaltuustopaikkaa – eniten näitä kuntia on Pirkanmaalla, Keski-Suomessa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa 24.1.2022 13:56
Rajoituksia jatketaan Itä-Suomessa ja Lapissa, Etelä-Pohjanmaalle ja Vaasaan valmistellaan uusia rajoituspäätöksiä 13.1.2022 8:29
Husin alueella kamppaillaan suuren koronapotilasmäärän kanssa, myös Pohjois-Pohjanmaa varautuu tilanteen pahenemiseen 12.1.2022 17:22
THL: Suomessa pandemian aikana raportoitujen koronatartuntojen määrä ylittänyt 300 000:n, tänään miltei kymmenentuhatta uutta tartuntaa 8.1.2022 11:30
Ravintolarajoitukset ja koronapassin tilapäinen hyllyttäminen voimaan myös Ahvenanmaalla 5.1.2022 15:13
Uutenavuotena ainakin 13 silmävammaa ilotulitteista – vamman silmään saaneiden määrä kasvoi 1.1.2022 17:23
Suomessa on raportoitu yli 11 000 uutta koronavirustartuntaa – "On todennäköistä, että virus on levinnyt perhepiireissä jouluna" 31.12.2021 15:38
Avi harkitsee koronarajoitusten jatkamista Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa – Itä-Suomen avi pohtii sekin tilojen käyttörajoituksia 28.12.2021 17:35
Sisärajavalvonta ja kiristetyt ravintolarajoitukset tulevat voimaan tänään – pilkku jatkossa kello 17 lähes koko maassa 28.12.2021 12:02
Koronatartunnoissa suurin päiväkohtainen luku: 2 877 uutta tartuntaa – Pohjois-Pohjanmaalla kielletään kaikki yleisötilaisuudet 22.12.2021 17:55
Kittilässä matkailuun liittyviä tartuntaketjuja – Suomessa on raportoitu 1 676 uutta koronatartuntaa 14.12.2021 16:51
THL: Suomessa on raportoitu kahden viikon aikana lähes 19 000 koronatartuntaa, lähes 3 700 enemmän kuin edeltäneiden kahden viikon aikana 13.12.2021 16:26
THL: Suomessa raportoitu 1 296 uutta koronatartuntaa – sairaalahoidossa 309 ja tehohoidossa 60 potilasta 8.12.2021 13:56
Suomessa raportoitu perjantain jälkeen yli 3 400 uutta koronatartuntaa, kuolemantapauksia 23 6.12.2021 13:39
THL: Suomessa on raportoitu 916 uutta koronavirustartuntaa – kahden viikon ilmaantuvuusluku kasvussa 1.12.2021 7:35
Sairaalahoidossa on 45 koronapotilasta enemmän kuin perjantaina, kahden viikon tartuntojen määrä on yhä nousussa 22.11.2021 16:25
Raportoitujen koronatapausten määrä jälleen yli tuhannen, tehohoidossa on 41 koronapotilasta 20.11.2021 13:24
Koronatartuntojen määrä kasvussa Suomessa, kahdessa viikossa noin 11 000 tartuntaa – tänään raportoitu huimat 1 151 tartuntaa 17.11.2021 14:16
Varsinais-Suomeen uusia kokoontumisrajoituksia yli 50 henkilön sisätilatapahtumiin – Uudellemaallekin harkitaan uusia kokoontumisrajoituksia 15.11.2021 21:46
Ravintolarajoitukset laajenevat eri puolilla maata – neljällä uudella alueella rajoitukset voimaan keskiviikkona 15.11.2021 19:20
Koronataudin vuoksi sairaalahoidossa olevien määrä kasvanut – koronatartuntoja yli 10 000 kahden edellisen viikon aikana 15.11.2021 15:29
Etelä- ja Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirien alueelle sisätilojen kohdennetut kokoontumisrajoitukset – myös Uudellemaalle harkitaan uusia kohdennettuja kokoontumisrajoituksia 12.11.2021 18:12
Vaasaan akkumateriaalitehdasta suunnitellut Johnson Matthey ilmoitti luopuvansa kokonaan akkumateriaaleista 11.11.2021 21:24