Asuntoon sisälle pyrkinyt mies aiheutti poliisioperaation Joutsassa – taustalla useamman tapahtuman sarja 30.10.2026 10:55
Joutsan nokkakolarissa menehtynyttä miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 28.10.2026 11:54 Yksi ihminen kuoli nokkakolarissa Joutsassa 20.10.2026 9:16
Kolme nuorta loukkaantui ulosajossa Heinolassa – hiljattain kortin saanut kuljettaja oli jo menettänyt ajo-oikeutensa 19.10.2026 13:44
Lahtelaisen kauneushoitolan ikkunat on rikottu 12 kertaa puolen vuoden aikana – "Onko tämä sattumaa?" 11.9.2026 12:04
"Hei äiti" -viestien taustalta paljastui laaja kansainvälinen huijausvyyhti – Useita epäiltyjä vangittu 10.9.2026 12:50
Lompakosta vietiin 1500 euroa Heinolassa – varkaudesta epäillään kaksikkoa, joka keräsi rahaa kuurojen hyväksi 24.8.2026 10:57
Hämeen poliisi saa satoja liikennevalvontapyyntöjä vuodessa – ylinopeudet ja piittaamattomuus risteyksissä korostuvat 18.8.2026 10:23
Saitko tekstinviestin, jossa läheisen kerrotaan joutuneen vakavaan onnettomuuteen? – kyse on uudenlaisesta huijauksesta 21.7.2026 12:28
Nuoret löysivät räjähteeltä vaikuttaneen esineen Joutsassa – poliisi kiittää oikeaoppisesta toiminnasta 19.7.2026 10:19
Kaikki Lahden joukkotappelussa kiinni otetut vapautettu, poliisin tiedossa ei vakavia loukkaantumisia 13.7.2026 12:16
Kaksi alaikäistä poikaa rääkkäsivät lokinpoikasia Heinolassa – Poliisilta muistutus kesälomailevien lasten vanhemmille 4.7.2026 17:05
Valepoliisit huijaavat maahanmuuttajia videopuheluilla – "Suomen poliisi ei soita videopuheluita kansalaisille" 29.6.2026 11:45
Mies hyppäsi luvattoman base-hypyn radiomastosta Lahdessa – Hämeen poliisilla juhannuksena lähes 1000 tehtävää 21.6.2026 9:49
Mies ajoi autolla ulos tieltä Hartolassa, kuskia epäillään törkeästä rattijuopumuksesta 9.6.2026 11:14
Omakotitaloihin murtauduttiin Sysmässä – varkaiden mukaan lähti pieni määrä omaisuutta 5.6.2026 16:49
Miestä ja naista lyötiin nyrkillä kasvoihin heinolalaisessa ravintolassa – epäilty nuorukainen pakeni paikalta 1.6.2026 12:49
Hämeen poliisi valvoo päättäjäisviikonloppua – alaikäisten yöaikainen ajokielto astuu voimaan keskiyöllä 28.5.2026 17:50
Mäntyharjulaismiehen tilille putkahti yllättäen kymppitonni – Poliisi tutkii huijausta 27.5.2026 14:51
Iittiläismies kärähti toistuvasti ratista huumeita mukanaan – kaahasi Kouvolassa poliisia pakoon 11.5.2026 15:20