Suomen talouteen odotetaan parempia aikoja – mutta nousun voimasta ei vielä ole tietoa 27.12.2024 12:29
Suomen Pankki ennustaa ensi vuodelle varovaista kasvua – maailmantalouden epävarmuus varjostaa toipumista 17.12.2024 15:12
Kiinan "perässähiihtäjän etu" maailmantaloudessa on hiipunut, arvioi Suomen Pankki – maailman toiseksi suurin talous jatkaa hidastuvan kasvun ladulla 4.11.2024 15:36
Kiisteltyjä säästöpäätöksiä puolustava Sanni Grahn-Laasonen: "On vahva tunne siitä, että teemme Suomen kannalta välttämättömiä asioita" 14.9.2024 13:38
VM: Suomen talous nousee taantumasta, mutta lisää säästöjä ja veronkorotuksia tarvitaan 25.4.2024 21:25
VM: Hallituksen säästötoimet eivät taita velkasuhteen kasvua, lisäsäästöjä ja veronkorotuksia tarvitaan nopeasti 25.4.2024 12:00
Labore uskoo talouden taantuman jäävän kohta taakse – talous lähtee ensi vuonna nousuun 2,1 prosentin tahtia, tutkimuslaitos ennakoi 18.4.2024 0:03
Etla ohjeistaa hallitusta luopumaan investointiohjelmasta kokonaan – esimerkiksi Turun tunnin junassa ei taloudellista järkeä 26.3.2024 10:44
Venäjän talouskasvu hidastuu, ennustaa Suomen Pankki – satsaukset sotateollisuuteen ja yksityinen kulutus ovat kannatelleet kasvua 25.3.2024 17:45
IMF suosittelee Suomelle vielä vahvempia taloustoimia – julkisia menoja vähennettävä edelleen 23.1.2024 10:27
Suomen Pankki: Suomi taantumassa tänä ja ensi vuonna – myös valtiovarainministeriö synkensi ennustettaan 19.12.2023 17:35
Kiinan talous siirtyy hitaamman kasvun aikaan lähivuosina, ennakoi Suomen Pankki – "Kovan kasvun vuodet ovat todellakin takanapäin" 30.10.2023 13:20
Valtiovarainministeriö: Suomen talous on taantumassa loppuvuoden, mutta kasvaa tulevina vuosina 9.10.2023 14:43
Sota pönkittää Venäjän taloutta, mutta kasvu ei ole Suomen Pankin mukaan kestävää – "Sodankäynnin tarpeista on tullut ensisijaisia" 14.9.2023 12:29
Suomen tammi-maaliskuun bruttokansantuote kasvoi vain 0,2 prosenttia edellisestä neljänneksestä – "Aikas kylmä suihku" 31.5.2023 14:55
Suomen talouden ennakoidaan kasvaneen yllättävän paljon alkuvuonna – ekonomisti: "Menee talousennusteet uusiksi" 16.5.2023 17:05
VM ennustaa Suomen talouden palaavan kasvuun loppuvuonna – epävarmuutta lisääviä tekijöitä on kuitenkin paljon 23.3.2023 13:41
Venäjän talous on supistunut sodan takia odotettua vähemmän, kertoo Suomen Pankki – sotatalouteen siirtyminen runtelee kuitenkin kasvun edellytyksiä 13.3.2023 17:12
Suomen talous kasvoi viime vuonna kaksi prosenttia – tekninen taantuma on kuitenkin alkanut 28.2.2023 15:13
Talouden hidastuminen alkaa näkyä teollisuudessa, Suomen teollisuustuotanto oli marraskuussa pienempi kuin edelliskuussa tai vuosi aiemmin 10.1.2023 17:07
Venäjän talous supistuu prosenttikaupalla ja irtaantuu maailmantaloudesta, ennustaa Suomen Pankki – vaivoina pakotteet, inflaatio ja aivovuoto 10.10.2022 13:36
Talous oli hyvässä vauhdissa kevätkesällä, bkt nousi 3,0 prosenttia – ekonomistiarvion mukaan Ukrainan sodan vaikutukset eivät olleet niin suuria kuin pelättiin 31.8.2022 15:50
Valtiovarainministeriö ennusti viime vuoden talouskasvun pahasti alakanttiin – koronarokotteet yllättivät 23.5.2022 19:22
Kymmenet tuhannet osoittaneet tänään mieltään talouskriisiin ajautuneen Sri Lankan pääkaupungissa 9.4.2022 17:27
Arvostetun tutkimuslaitoksen raportti: "Venäjä soti itsensä kahdessa viikossa Euroopan köyhimmäksi valtioksi" 11.3.2022 10:29
VTV:n uusi pääjohtaja: Menetettyä luottamusta ei palauteta taikatempuilla tai kauniilla julistuksilla 29.1.2022 15:04
EU-komissio ehdottaa globaalin yritysverosopimuksen täytäntöönpanoa EU:ssa – minimivero toisi EU:hun miljardeja lisää verotuloja 22.12.2021 14:33