Oskari Laitinen ampui ensimmäisen villisikansa – villisikojen määrä on lisääntynyt, Pertunmaalla kaadettiin syksyn aikana kolme 8.1.2025 12:01
Susisuojaliivi tuo koiralle piikit selkään – "Kunhan vielä saamme kaulasuojan, koira alkaa olla aika hyvin suojattuna" 26.12.2024 14:46
Vieraslajeja kulkeutuu Suomeen autojen renkaissa ja kalastusvälineissä, mutta niitä tuodaan myös tahallaan 24.12.2024 21:41
Ministeri Essayah uskoo, että suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen poikkeuslupien saanti helpottuu 28.11.2024 18:45
Yön uutiskooste | Ortodoksiselle kirkolle valitaan uusi arkkipiispa, Trump väittää Meksikon luvanneen sulkea Yhdysvaltain-rajansa – Meksiko kiistää 28.11.2024 6:04
Susihavainnot ovat lisääntyneet tänä vuonna – runsaammat havainnot eivät silti tarkoita, että suurpetokanta olisi kasvanut 25.11.2024 17:13
Kolmesta hirvestä löydetty ekinokokkiloinen Pohjois-Karjalassa – voi tarttua myös ihmiseen 19.11.2024 15:36
Hirvistä löytyi ekinokokkiloista Pohjois-Karjalassa – voi tarttua myös ihmiseen ja kehittää keuhkoihin toukkarakkuloita 19.11.2024 15:36
Lapsen sanat veivät Jauhojärveltä lepopäivät – olympiavoittaja miettii, mikä saa urheilijan kielletylle purkille 19.11.2024 7:39
Itämeren pohjassa kulkeva Suomen ja Saksan välinen tietoliikennekaapeli on katkennut ulkoisesta voimasta – varmuutta syystä ei ole 18.11.2024 21:55
Kaupallisen kalastuksen määrä olisi mahdollista nopeasti jopa tuplata kalakantojen siitä kärsimättä 15.11.2024 7:02
Karjalankarhukoira joutui suden suuhun Ylä-Savossa: "Omistaja tajusi, että nyt ei ole kaikki kohdallaan" 13.11.2024 15:41 Saara Rastas koki kauhunhetkiä kohdatessaan suden koulumatkalla: "Se oli paikallaan ja vain tuijotti minua" 13.11.2024 15:41
Saara Rastas koki kauhunhetkiä kohdatessaan suden koulumatkalla: "Se oli paikallaan ja vain tuijotti minua" 13.11.2024 15:41
The New York Times -artikkeli | Leukahihna, suuteippi, tyynysuihke ja tuhansien eurojen patja – täydellistä unta metsästetään kaikin keinoin 13.11.2024 5:00
Italian kiekkopomo osui metsästysretkellä poikaansa – Suomestakin tuttu kiekkoilija loukkaantui vakavasti 11.11.2024 14:53
Rajavartiolaitokselle tulee yhä paljon ilmoituksia rajat ylittävästä rikollisuudesta – vihjeitä tänä vuonna jo yli 150 2.11.2024 5:00
Viikonlopun menovinkit | Viikonloppuna luvassa halloween-tapahtumia, konsertti Sysmässä ja urheilujuhlaa Heinolassa 31.10.2024 11:01
Suomalaistutkijan mukaan vettä pidetään itsestäänselvyytenä, vaikka se voi aihettaa seuraavan kriisin Euroopassa – suojeluun etsitään nyt uusia tapoja 27.10.2024 16:10
Rääkkyläläinen Petri Muuttoranta on tehnyt koruja niin sydämen tekoläpästä kuin lemmikinkarvoista – "Vastaisku Kiinan halpistuotteille" 26.10.2024 21:54
Enemmistö suomalaisista kannattaa suurpetojen kannanhoidollista metsästystä, kertoo Metsästäjäliiton teettämä kysely 23.10.2024 20:00
Pohjanlahden kalastuskiintiö silakalle nousee yli viidenneksen – Lohen kiintiöt alas yli kolmanneksella 22.10.2024 14:06
KORJAUS: Muistatko Helsinkiin kaksi vuotta sitten eksyneen metsäpeuran? Nyt varmistui, että peura oli kotoisin Suomenselältä 22.10.2024 13:17
Salosta löytyi laiton rysä, jossa oli 32 rauhoitettua taimenta – poliisi pyytää vihjeitä 18.10.2024 14:35
"Väärälle puolelle ei saa mennä koskaan" – keskittyminen on huipussaan ampumaurheilukoulussa Asikkalassa 17.10.2024 6:00 Ei räiskintää tai sohimista – lasten ja nuorten ampumaurheilussa kaikki lähtee turvallisuudesta 17.10.2024 6:00
Ei räiskintää tai sohimista – lasten ja nuorten ampumaurheilussa kaikki lähtee turvallisuudesta 17.10.2024 6:00
Entinen puoliso vangittiin epäiltynä ex-jääkiekkoilija Janne Puhakan murhasta – asianajajan mukaan katuu tekoaan 27.2.2025 10:03
Entistä puolisoa vaaditaan vangittavaksi ex-jääkiekkoilija Janne Puhakan murhasta – istunto tänään Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa 16.10.2024 6:37
Aseen voi tuoda Suomeen vain lyhyeksi aikaa ulkomaisella aseluvalla – Pohjoismaiden kesken ei vaadita Euroopan asepassia 15.10.2024 19:16
Poliisi vaatii ex-jääkiekkoilija Puhakan murhasta epäiltyä entistä puolisoa vangittavaksi 15.10.2024 17:11
Poliisi epäilee parisuhteen päättymisen olleen ex-jääkiekkoilija Puhakan henkirikoksen motiivi 15.10.2024 16:46
Poliisi epäilee parisuhteen päättymisen olleen ex-jääkiekkoilija Puhakan henkirikoksen motiivi 15.10.2024 10:12
Yön uutiskooste | Hirven metsästysaika laajenee tänään koko maahan, Milton-hurrikaani aiheuttanut 50 miljardin dollarin tuhot, Boeing vähentää kymmeneksen työvoimastaan 12.10.2024 7:29
Eetu, 16, ja Esko, 53, ovat parhaat metsästyskaverit – Passissa voi kysellä myös naisrintaman kuulumiset 12.10.2024 17:35
Sudet ja karhut harhailevat entistä useammin taajamiin – lisääntyneet kohtaamiset suurpetojen kanssa eivät silti tarkoita suurta vaaraa ihmisille, sanoo tutkija 6.10.2024 16:53
Sairaanhoitaja Päivi Huotari alkoi panikoida eläkkeelle jäämistä, mutta sitten löytyi helpottava ratkaisu 5.10.2024 19:30
Suomi nousi esille USA:n varapresidenttiväittelyssä, kun ehdokkaat puhuivat aseväkivallasta 2.10.2024 12:24