Mielipide: Kutsumus taitaa olla hoitoalalla kuopattu

Reijo Pöyry

Paheneva hoitajapula on tunnustettu tosiasia. Syyksi on löytynyt työn raskaus ja matala palkkataso sekä arvostuksen puute. Huolestuttavin piirre on se, että nimenomaan nuorista hoitajista jopa 90 prosenttia suunnittelee alan vaihtoa.

Asiaan perehtyessäni kiinnitti huomiota, ettei juuri kukaan kokenut tekevänsä kutsumustyötä. Sellaista ei heidän mielestään koskaan ollutkaan.

Alan kokemusta ja koulutusta jonkin verran omaavana voin vakuuttaa, että tunnen lukuisia nyt jo eläköityneitä ja edesmenneitä ja vielä nytkin hoitotyössä mukana olevia, jotka tekivät ja tekevät työtään suurella sydämellä. Se, että tunsi tekevänsä tärkeää työtä hoitaessaan kanssaihmisiä, auttoi jaksamaan vaikeinakin hetkinä.

Ymmärrän, että nykyisessä hyvinvointivaltiossa kukaan ei saa uupua enää työssään ja vain kissa elää kiitoksella.

Väitän, että tyttöjen suhtautuminen hoitoalaan juontaa juurensa varhaiskasvatuksesta. Vuosikymmeniä sitten alettiin puhua, ettei ole oikein, että tytöt leikkivät nukella ja pojat autolla, ja alettiin soveltaa samoja kasvatusmetodeja molempiin sukupuoliin.

Tämä on johtanut siihen, että tasapäistämisen myötä on yhä useammasta tytöstä tullut ”kova jätkä” ja sisar hento valkoinen on menneisyyden kaikuja. Tyttöjä myös vaaditaan yhä äänekkäämmin hakeutumaan teknologia-aloille. Tietysti voi kysellä, miksi pojat ei enempää hakeudu hoitoalalle.

Tietysti voi kysellä, miksi pojat ei enempää hakeudu hoitoalalle.

Hoitotyön arvostus ei edelleenkään ole korkea, mutta ei ollut ennenkään kuin juhlapuheissa. Eräs sairaanhoitaja kertoi vuosia sitten, kuinka kunnanjohtaja tuli herraseurueen kanssa tutustumiskäynnille paikalliseen sairaalaan. Kunnanjohtaja oli todennut, että ”jokainenhan osaa syöttää ja ottaa alta pois, ei siihen sen kummempaa osaamista tarvita”.

Tulevaisuudessa ikäihmisten hoito on yhä enemmän omaishoidon varassa, jolloin yhä heikkenevä puoliso hoitaa vielä heikompaa kumppaniaan. Siinä meille hoitotakuuta!

Kommentoi