Päijät-Hämeen koronatilanteen huonontuminen on pysähtynyt, rajoituksia höllätään vain hieman – ylioppilaat lakitetaan turvavälein, mutta kotijuhlien maksimisuositus on 10 henkeä

Lahden lukioiden ylioppilasjuhlat voidaan järjestää porrastetusti. Yleisöä kouluille ei voida ottaa, mutta juhla voidaan striimata kotona katsottavaksi.

Nina Räty

Korotilanteen huonontuminen vaikuttaa pysähtyneen Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella, mutta tilanne ei ole vielä alkanut parantua. Siksi kokoontumisrajoitukset halutaan edelleen pitää tiukkoina.

Yhtymän koronayhteistyöryhmä käsitteli maanantaina alueen koronatilannetta ja sairaalahoidon kuormitusta. Sairaalahoitoa vaativien koronatapausten määrä on pysynyt poikkeuksellisen korkealla tasolla.

Viime viikolla sairaalahoitoon otettiin kaksitoista koronapotilasta. Kahden viikon aikana jopa seitsemän tehohoitoa tarvitsevaa koronapotilasta on siirretty hoidettaviksi yliopistosairaaloihin.

Koronapotilaita on viety Päijät-Hämeen keskussairaalasta tehohoitoon Hyksiin ja lähipäivinä heitä joudutaan lähettämään lisää muihin yliopistosairaaloihin – ensi viikolla saadaan lisää ylimääräisiä rokoteannoksia

Koronatyöryhmän mukaan sellaisia tartuntoja, jotka voitaisiin välttää, tulee runsaasti tuttavien ja sukulaisten tapaamisista.

Kokoontumisrajoituksia ei voida vielä toukokuussa keventää, kun epidemia on Päijät-Hämeessä yhä selvästi leviämisvaiheessa. Koronatyöryhmä suosittelee Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, että yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten kokoontumisraja nousee nyt voimassa olevasta kuuden henkilön rajoituksesta kymmeneen henkilöön kesäkuun alusta alkaen. Kesäkuun alussa on tarkoitus antaa suositus kesäkuun loppupuolen rajoituksista.

Lukioiden ylioppilasjuhlat voidaan järjestää kouluissa siten, että juhlissa tehdään tarvittavat porrastukset ja muutkin terveysturvallisuuden näkökulmat, kuten turvavälit, huomioidaan. Yleisöä juhliin ei voida ottaa, mutta koulut voivat järjestää juhlista striimauksen kotona katsottavaksi.

Sen sijaan kotona järjestettäviä valmistujaisjuhlia koskee 10 hengen maksimisuositus.

– Sinänsä sitä rajaa ei ole vielä päätetty, mutta olemme pitäneet samaa lukua sekä yksityis- että yleisötilaisuuksissa. Mitä vähemmän väki malttaa kokoontua, sitä nopeammin pääsemme epidemian alemmille tasoille ja saamme rajoituksia vähemmiksi, painottaa Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän johtajaylilääkäri Tuomo Nieminen.

Kokoontumisrajoituksissa on nyt suurta alueellista vaihtelua sen mukaan, missä epidemian vaiheessa alue on. Esimerkiksi perustasolla olevissa Itä-Suomen sairaanhoitopiireissä nostettiin kokoontumisrajoitusten määrä 50 henkeen. Nieminen muistuttaa, että Päijät-Häme on edelleen vakavimmassa eli leviämisvaiheessa.

Oliko puhetta, että ylioppilasjuhlat siirrettäisiin elokuun loppuun kuten viime kesänä?

– Ei ollut. Ylioppilaslakit jaetaan lauantaina 5. kesäkuuta, Nieminen sanoo.

Lahden lukioissa alustava suunnitelma ylioppilaiden lakitukselle – "Emme järjestä mitään keinotekoista esitystä, jota katsotaan kotona"

Jotta tilanne paranisi ja kesän jälkipuoli saataisiin mahdollisimman normaaliksi, koronatyöryhmä toivoo, että kaikki jaksavat noudattaa voimassa olevia rajoituksia. Perhekunnan ulkopuolisia tapaamisia tulee välttää edelleen.

Koronayhteistyöryhmä seuraa epidemian ja sairaalahoidon tilannetta viikoittain.

Yksi henkilö, jolla ollut koronavirus, menehtynyt Päijät-Soten alueella - uusia tartuntoja todettiin 14

Juttuun lisätty Tuomo Niemisen osuus 17.5. kello 17.29.

Kommentoi

Palvelut