Mielipide | Miksi kansanedustajien turva on parempi kuin muilla määräaikaisissa tehtävissä? 20.1.2026 2:00
Syyskuun alussa työttömäksi jäävän ansioturva voi leikkautua viidenneksen jo loppusyksystä 31.8.2024 17:01
Vuorotteluvapaan suosio kasvoi ennen lakkauttamista – suurta ryntäystä vapaalle ei kuitenkaan tullut 31.7.2024 16:59
Oikaisu Uutissuomalaisen juttuun "Työttömyysturvaan tulee pian merkittäviä heikennyksiä" 29.7.2024 9:54
Työttömien yhdistysten hiipuminen on vaikuttanut perussuomalaisten suosioon, sanoo tutkija 3.4.2024 21:10
Hallituksen leikkaukset tuntuvat arjessa – nämä työttömyys- ja sosiaaliturvan muutokset tulevat voimaan maanantaina 31.3.2024 10:10
Työmarkkinajärjestöt: Työttömyysvakuutusmaksujen alennusvara ei saa joutua valtiontalouden tilkkeeksi 1.3.2024 15:33
Ansiopäivärahaa maksettiin viime vuonna jonkin verran enemmän kuin toissa vuonna – erityisesti lomautukset lisääntyivät 6.2.2024 11:07
Näin työttömyysturvaa leikataan tänä vuonna – ensimmäiset muutokset tulivat voimaan jo tammikuun alussa 3.1.2024 5:00
"Osuu kaikista eniten lapsiperheisiin, joissa tehdään osa-aika- ja pätkätöitä" – Tällaisia työelämän muutoksia ensi vuonna on luvassa 29.12.2023 13:17
Kevään lakimuutokset tuntuvat monien työttömien kukkarossa – "Pelkoni on, etteivät tavalliset ihmiset tiedä niiden yhteisvaikutuksia" 22.12.2023 9:18 Lahtelaiset osatyökykyiset ovat onnellisia löytäessään sopivan työpaikan – "En halua laitostua työttömäksi" 22.12.2023 6:00
Lahtelaiset osatyökykyiset ovat onnellisia löytäessään sopivan työpaikan – "En halua laitostua työttömäksi" 22.12.2023 6:00
Ansiopäiväraha pienenemässä, jos työttömyys pitkittyy – tällaisia vaikutuksia työttömyysturvan heikennysten kakkososalla arvioidaan olevan 21.12.2023 19:25
Ansiosidonnaisen leikkuri veisi 1 600 euron päivärahasta satoja euroja – "Kyllä se on herättänyt vihaisuutta" 13.10.2023 5:00
Palkasta saattaa ensi vuonna jäädä käteen jopa satoja euroja nykyistä enemmän – työttömyysvakuutusmaksuihin voi tulla tuntuva alennus 29.8.2023 19:18
Työllisten ja työttömien määrä kasvoi jälleen – työllisiä naisia 26 000 enemmän kuin vuotta aiemmin 20.6.2023 9:04
SAK:n puheenjohtaja Uutissuomalaiselle: Hallitusohjelma lisää jännitteitä – "mielenilmauksia voi olla tulossa" 17.6.2023 12:15
Työmarkkinaosapuolet ehdottavat: Työvoimapulaan käytävä käsiksi kouluttamalla suoraan kulloiseenkin tarpeeseen 27.3.2023 22:02
VATT:n tutkija: "Mahdolliset leikkaukset ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan hyvä tehdä noususuhdanteessa" 10.12.2022 21:51
Työllisyysaste pomppasi lokakuussa 74,4 prosenttiin, ekonomistit yllättyivät vahvoista luvuista 22.11.2022 14:46
Kokoomuksen Orpo Ylellä: Säästöjä voitaisiin saada asumistukijärjestelmää muuttamalla ja ansiosidonnaista työttömyysturvaa leikkaamalla 12.11.2022 13:40
Tilastokeskus: Työllisyys koheni edelleen maaliskuussa – ekonomisti: "Korkeimmillaan sitten vuoden 1990 lamaa edeltävien lukujen" 2.5.2022 9:45
Eläkeputken poisto etenee eduskuntaan, oikeus pidennettyyn ansiopäivärahaan poistuisi ensi vuoden alusta 21.4.2022 15:11
Arviointineuvosto: Esitys 55 vuotta täyttäneiden työllisyyden parantamisesta huolellisesti tehty, mutta ikäsyrjinnän riskiä vielä selvitettävä 25.3.2022 10:20
Päijät-Hämeessä 12 000 työtöntä työnhakijaa – Lahdessa ja Heinolassa Hämeen korkeimmat työttömyysasteet 24.3.2022 16:08
THL: Etuudet tasasivat koronapandemian alussa palkkatulojen menetyksiä lapsiperheissä 15.3.2022 10:29
Mielipide | Lapsiperheköyhyydestä päästään eroon vain kehittämällä työmarkkinoita perheystävällisiksi 15.2.2022 2:00
Hallituksen eilen julkistamia työllisyystoimia luonnehditaan pienehköiksi etenkin julkisen talouden kohentamisen kannalta 12.2.2022 16:51
Hallitus päätti euroistaa työttömyysturvan ja korottaa opintotuen tulorajoja – uudet työllisyystoimet vahvistavat julkista taloutta vähintään 110 miljoonalla eurolla, arvioi valtiovarainministeriö 11.2.2022 18:37
Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja patistelee hallitusta alentamaan bensa- ja sähköveroa: "Kiire alkaa olla", demarikonkari Koskinen sanoo 11.2.2022 10:47